17.2.2014

eTwinning ja johtajuus = totta

Tällä hetkellä koen joskus jopa pientä tuskaa, koska apulaisrehtorina en voi toteuttaa ideoitani luokan kanssa siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla ei ole omaa luokkaa. Onneksi resurssiopettajana saan toteuttaa asioita yhdessä opettajien kanssa ja ennen kaikkea esimiehenä voin tukea opettajia heidän kansainvälisyystyössään.

Joukko opettajiamme palasi jokin aika sitten eurooppalaisesta työpajasta Tanskan Billundista.  Pyysin heitä heti seuraavalle aamukahvillemme tekemään pienen esittelyn eTwinning-matkastaan. Ensikertalaiset uudet eTwinnarit olivat oppineet uusia tvt-taitoja ja oppimansa avulla valmistaneet upean videon työpajastaan. Näin me kaikki pääsimme osalliseksi heidän kokemuksistaan ja uudesta projektista. Siitähän loppujen lopuksi on kyse: asioiden jakamisesta ja laajentamisesta. Aamukahvi, jota vietämme torstaiaamuisin koko henkilökunnan kanssa, onkin ollut oiva paikka keskustella projekteista. Syyslukukauden alussa varasimme yhden kerran pelkästään uusien jäsenien rekisteröitymistä varten.


Torstai-iltapäivisin on lukujärjestykseen varattu yhteisiä tarpeita varten iltapäivä, jonne kukaan ei varaa kampaajiansa tai auton katsastusta. Tuolloin pidämme opettajainkokouksiamme, tiimien suunnittelutunteja, palavereita tai mikäli opettajat ovat olleet koulutuksessa, he kouluttavat innostuneita kollegoitaan. eTwinning-työpajoista, Comenius-tapaamisista ym. on aina tuliaisina uusia kiinnostavia tvt-työkaluja, yhteistoiminnallisia työskentelytapoja, joista on kaikille iloa oppiaineisiin katsomatta.
Seuraan tarkkaan uutiskirjeitä Cimo:n ja eTwinningin sivuilta. Katselen niitä erityisesti sillä silmällä, löytyisikö henkilökunnalle sopivia työpajoja, kontaktiseminaareja tai oppimistapahtumia. Laitan sähköpostitse heille tietoa ja itse asiassa lähettiläänä olen siinä mukavassa asemassa, että voin laittaa vinkkejä myös ympäröivien kuntien opettajille –opettajat ovat usein niin työhönsä uponneita, etteivät ehkä ehdi itse hakea tietoa. Totta kai tällä tavalla myös uusia opettajia saadaan mukaan. Hienointa on, kun asiasta innostuu opettajapari tai tiimi, silloin myös yhteistyö opettajien välillä saa uusia ulottuvuuksia yli ainerajojen.
Esimiehen on mielestäni tärkeää ymmärtää, että projektit eivät ole mitään marginaaliryhmien tai kielten opettajien puuhastelua oppituntien lomassa vaan tavoitteellista, tärkeää toimintaa osana koulun kansainvälisyyskasvatusta. eTwinning merkitään muiden mukana vuosisuunnitelmaamme jo suunnittelupäivänä ja otetaan huomioon työskentelyssä lukuvuoden aikana. Osa projekteista voi olla koko koulun projekteja, osa luokka- tai ryhmäkohtaisia. Tavoitteenamme on niveltää projektit opetussuunnitelman sisältöihin, jotta asiat eivät jää irralliseksi tai tule ylimääräiseksi rasitteeksi kaiken muun opettamisen päälle. Kun projektilla on selkeä toimintasuunnitelma, on toteuttaminenkin helppoa.
Parhaita hetkiä on, kun esimiehenä voi istahtaa välitunnilla opettajan viereen selvittämään projektiin liittyvää ongelmaa ja sanoa: ”Katsotaanpa yhdessä.”
Anne Onnela, Apulaisrehtori
Sodankylä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti