18.1.2015

eTwinning 10 vuotta - ihania muistoja vuosien takaa

Tammikuussa 2005 odottelin malttamattomana, että eTwinning-portaali avattaisiin. Halusin oppilailleni ystäviä eri puolilta Eurooppaa tavoitteena oppilaiden englannin viestintä- ja TVT-taitojen kehittyminen ja kansainvälinen yhteistyö virtuaalisessa oppimisympäristössä.  Olimme tehneet koulullemme englanninkieliset kotisivut kumppanin haun helpottamiseksi ja oma Moodle-ympäristö oli valmiina odottamassa.

Kun portaali sitten avattiin, olin ensimmäisten kirjautujien joukossa. Jo viikon sisällä oli löytynyt kaksi innostunutta opetuksen kehittäjäkumppania, toinen Puolasta ja toinen Kreikasta. Sovimme yhdessä hankkeen tavoitteista ja sisällöstä. Projektin nimeksi päätettiin ”To Be Young in Europe in 2005”. Parin viikon kuluttua, helmikuun alussa projekti oli jo hyväksytty ja saatoimme aloittaa.

Kevät oli hauska ja vauhdikas. Kansainvälinen projektityö oli meille kaikille uutta, samoin Moodlen käyttö opetuksessa.  Oppilaat olivat innoissaan, kun saivat tavata muita nuoria netissä, jutella chatissa ja kirjoitella kirjeitä keskustelualueilla. Kokeilimme kaikenlaisia työkaluja, teimme paljon erehdyksiä, mutta se ei haitannut tunnelmaa. Tunsimme olevamme opetuksen uudistajia ja pedagogisia kokeilijoita.

Meitä opettajia kiinnosti oppilaitten TVT:n käyttö. Moodlella oli helppo toteuttaa kyselyjä. Niinpä niitä sitten tehtiin koskien oppilaitten tietokoneiden, kännyköiden ja pelikonsolien käyttöä. Silloin vain puolella oppilaista oli omat kännykät ja tietokoneita oli kotona 60%:lla vastanneista. Tableteista ei silloin oltu edes kuultu. Projektiraporttikin löytyi vielä netistä.Vaikuttaa ihan raikkaalta vielä näin 10 vuoden jälkeenkin. :)
Paikallisessa lehdessä (Oriveden Sanomat) kirjoitettiin meidän nettiprojektista, oli se sen verran uutta ja ihmeellistä: http://www.orivedenkoulut.net/keskuskoulueng/tiedostot/eTwinningOS2.jpg

Oppilaat saivat hyviä kavereita kumppanioppilaista ja yhteistyö jatkui myös kreikkalaisen opettajakumppanin Panagiotis Kampylisin kanssa. Hän muutti myöhemmin Suomeen, väitteli Jyväskylän yliopistossa ja työskentelee nykyään Euroopan komission tutkimuskeskuksessa Sevillassa. Iwona Bujlow Puolasta hävisi välillä näköpiiristäni, mutta on taas mukana eTwinningissä.

Ensimmäinen eTwinning-projektini on kuin rakas lapsi. Ei aivan täydellinen, mutta sitäkin suuremmalla sydämellä tehty. Sinä keväänä opin aivan valtavasti uutta. Kun sitten seuraavana syksynä käynnistin kaksi uutta projektia, ei enää tarvinnut tehdä samoja virheitä uudestaan. Tuloksena oli voitto eTwinning kilpailussa vuonna 2006 sarjassa ”pedagoginen innovaatio” ja sen jälkeen 10 vuotta projekteja, oppimistapahtumia, konferensseja ja seminaareja sekä valtava joukko ystäviä ympäri Eurooppaa. Kyllä kannattaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti