5.12.2016

Maskottimme maailmalla


Viime lukuvuonna kahdeksannen luokan B-saksan lukijat osallistuivat projektiin nimeltä ”Reisen macht uns Spaβ (= Matkustaminen on meistä hauskaa)”. Projektissa oli mukana kouluja Tšekistä, Puolasta ja Suomesta. Jokaisen koulun projektiryhmä hankki maskotin, joka jollain tavalla liittyi kouluun tai kotipaikkakuntaan. Maskotti lähetään postitse kiertämään kouluilta toiselle. Maskottien avulla esiteltiin koulu sekä kotipaikkakunta.


Puolalaisen projektikoulun oppilaat valitsivat maskotikseen haukan nimeltä ”Sokól”, koska koulun jalkapallojoukkueen symboli on haukka. Tšekistä saimme karhun nimeltä ”Ondrej”. He olivat valinneet maskotikseen karhun, sillä tšekkiläinen koulu sijaitsee Primdan kaupungissa, jonka vaakunassa on karhu. Espoosta valitsimme maskotiksemme hevosen nimeltä Tapio, sillä Espoo sijaitsee kuninkaantien varrella ja Espoon vaakunassa on hevosenkenkä.
Ensimmäisenä saimme paketin Puolasta, jossa oli heidän maskottinsa Sokól. Sokólin lisäksi postipaketissa oli oppilaiden tekemiä esityksiä kotikaupungistaan Mielzynistä, matkaesitteitä sekä puolalaisia makeisia. Kun paketti saapui koulullemme, se herätti suurta kiinnosta. Kierrätimme Sokólia koulussa ja valokuvasimme sen eri luokkahuoneissa. Teimme kuvista saksankielisen PowerPoint –esityksen, jonka liitimme Twinspaceen. Kohta sen jälkeen saimmekin tšekkiläisen Ondrejn koulullemme, jota myös kierrätimme koulussamme.

 

Kouluvierailumme jälkeen puolalainen Sokól tuli lähettää seuraavalle koululle eli Tšekkiin. Ja tšekkiläinen Ondrej Puolaan. Samaan pakettiin Sokólin kanssa laitoimme myös espoolaisen maskotin, Tapion. Teimme saksankielisiä esityksiä koulustamme ja Espoosta, jotka ladattiin Twinspaceen sekä printattiin värillisenä. Värilliset printit laitoimme Tapion mukana Tšekkiin.


Projekti on hyvin mielenkiintoinen ja hauska. Oppilaat innostuivat kierrättämään maskotteja koulussa ja valokuvamaan niitä. Oli aina todella mukavaa saada paketteja projektikouluilta ja tutkia yhdessä sen sisältö. Pienet keskieurooppalaiset kaupungit, puolalainen Mielzyn ja tšekkiläinen Pimda, tulivat oppilaille tutuksi. Oppilaiden suora kahdenvälinen kontakti jäi tosin puuttumaan projektista. Projektikouluissa ongelma oli tietokoneiden vähäinen määrä, joten heidän oppilaansa eivät päässeet helposti nettiin. On kuitenkin hienoa, että myös eurooppalaisilla kouluilla, joissa tietokoneet eivät ole oppilaiden aktiivisessa käytössä, on mahdollista osallistua eTwinning – projekteihin.
Antti Piiroinen
Mankkaan koulu, Espoo
eTwinning -lähettiläs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti